Olympialaiset kesällä ja kouluun syksyllä

Olympiasoihtua kuljetti noin 1680 urheilijaa halki Suomen.

Kotiseutuni halki kulkevaa valtatietä myöden juoksivat urheilijat kädessään olympiasoihtu vuoden 1952 kesällä. Soihtuviesti saapui Orivedelle Suojan urheilukentälle 16.7. ja jatkoi matkaa lyhyen juhlahetken jälkeen. Juhlahetkeen osallistui 5000 katsojaa. Tien varressa oli katsojia vaikka kuinka paljon. Olin innokkaasti mukana katsomassa soidun matkaa tien varressa kuusi vuotiaana ja pian koulunsa alkavana tulevaisuuden toivona. Minun kaksi serkkuani (Väinö ja Kosti) olivat soihdunkantajina Oriveden osuuksilla ja tämäkin oli osa jännitystä kun sukulaiset ovat mukana. Luonnollisesti tämä soihdun näkeminen jäi ainoaksi katsekontaktiksi suuresta kansainvälisestä tapahtumasta. Mistäs siihen aikaan olisi ollut varoja matkustella ja hankkia arvokkaita lippuja kilpailuihin. Onneksi kukaan ei rahastanut tien varressa soihdun katsomisesta.

Syyskuu 1952 ja koulu alkaa

Kouluni sijaitsi reilun kilometrin päässä kodistani Orivedellä Vehkalahdessa. Olin hyvin pienen kokoinen koululainen ja lisäksi jännitin ja pelkäsinkin koulua. Kuinka siellä voisi pärjätä ja selviytyä. Jotenkin nämä pelot ja jännitykset saivat vielä ikään kuin kaupan päälle todellisen kauhun. Oli niin, että luokkaa ylemmällä luokalla oli poika, joka melkein ensimmäisestä koulupäivästäni lähtien hyökkäsi aina heti kouluun tultuani minun kimppuuni ja kovakouraisesti kiusasi minua. Sitä en tiedä, miksi sitä ei kukaan huomannut ja puuttunut asiaan. Kuitenkin kävelin koulun pihaan jokaisena koulupäivän aamuna ja tietysti toivoin aina, että kiusaaminen loppuisi jonain päivänä. Noin parin viikon kuluttua eräänä aamuna tämä samainen poika ei hyökännytkään kimppuuni, jotain ihmeellistä oli tapahtunut. Poika ei ollut lainkaan koulussa sinä päivänä. Myöhemmin ilmeisesti jo samaisena päivänä meille kerrottiin, että tämä poika oli hypännyt läheiseltä sillalta jokeen ja hukuttautunut. Ymmärsin, että hän oli tehnyt itsemurhan. Poika oli siis minua noin vuoden vanhempi, eli noin kahdeksan-vuotias.

 

Kirjoitus Oriveden asemanseudun historiaa -kirjasta:

Annikki Vaherniemi kirjoittaa seuraavasti:

Pikkupojan hukkuminen.

Venehjoki on ”Oriveden Venetsia”. Mutta sillä on ollut myös ikävä puolensa. Jokeen on hukkunut useita lapsia. Tässä eräs muistikuva 1950-luvun alusta.
Tullessamme järveltä naapurini oli laiturilla vastassa kysyen: ”Onko hänen poikansa meidän kanssamme?” Ei ollut! Poikaa etsittiin sukulaisten ja tuttavien luota – tuloksetta. Tämän jälkeen ainoa mahdollisuus oli joki. Miehet alkoivat naarata. Siihen tarttui vain oksia. Pojan äiti oli kuullut ”Vilppulan noidasta”. Tällä oli kuulemma kyky selvittää katoamisia. Äiti meni ”noidan” luo ja kertoi poikansa kadonneen, hän ei kertonut asuinpaikkaansa. ”Noita” vajosi jonkinmoiseen transsitilaan ja sanoi – teidän kotinne on joen rannalla, poika on pudonnut laiturilta jokeen. Jonkin matkaa laiturista joki kaartuu ja siinä on kaksi syvää kohtaa. Siinä myös puut kaartuvat hoen yli. Poika on jommassakummassa syvänteessä. Poika ei tartu naaraan. Kun äiti tuli tietoineen, miehet lähtivät veneellä varusteinaan pitkä keppi ja uistin. Ensimmäisessä syvänteessä ei ollut mitään, mutta toisesta syvänteestä löytyi pojan ruumis. Kun keltainen pusero alkoi näkyä, lapset komennettiin laitureilta sisälle. Poika oli juuri aloittanut koulun.

Tämä oli Annikki Vaherniemen muistikuva.

Minulla on ollut kaiken aikaa sellainen käsitys, että se poika, joka minua kiusasi ensimmäisinä kouluviikkoinani, hyppäsi vuonna 1928 rakennetulta ”Lemmensillalta” jokeen. Tätä kyseistä siltaa me oppilaat kuljimme kouluun ja takaisin ja se sijaitsi aivan koulun lähellä.

 

sivun alkuun

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

13.06 | 05:44
Vuosi 1952 on saanut 1
11.04 | 12:05
Etusivuni on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS