Toiminta alkoi

Satonäkymiä

 

Tulevan satokauden näkymiä voi jo alkaa ennakoimaan. Onko maaperä kunnossa ja voiko siinä kasvaa kunnollista viljaa. Miten on kosteuden laita ja onko valon saanti turvattu, ettei metsä varjosta. Tämä on viljelijän ajattelua ennen kylvökauden alkua.

Kuinka kylvettävän siemenen laatu voikaan ratkaista lopullisen sadon. Pitäisikö vahtia sadon tuleentumista kasvukauden aikana. Voiko kenties rikkakasvit valloittaa oman kylvön ja pilata kaiken sadon. Tässä on lukematon määrä kysymyksiä, joita voi miettiä ja niistä jopa huolestua.

 

Tarkastellaan asiaa vertauksen valossa, jonka löydämme Matteuksen evankeliumista:

Vertaus rikkaviljasta

Jeesus kertoi heille toisen vertauksen: "Taivasten valtakunta on verrattavissa mieheen, joka kylvi hyvää siementä peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja lähti pois. Kun vilja kasvoi ja teki tähkää, silloin myös rikkavilja tuli näkyviin. Palvelijat menivät isäntänsä luo ja kysyivät: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut rikkaviljaa?' Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies kylvänyt.' Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme kokoamaan sen?' Mutta hän sanoi: 'En, ettette rikkaviljaa kootessanne nyhtäisi sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden molempien kasvaa yhdessä sadonkorjuuseen asti. Korjuun aikana minä sanon leikkuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"

 

Rikkaviljavertauksen selitys

Sitten Jeesus jätti väkijoukon ja meni asuntoonsa. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta." Hän vastasi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.  Pelto on maailma. Hyvä siemen on valtakunnan lapset, mutta rikkavilja on Pahan lapset. Vihamies, joka sen kylvi, on Paholainen, sadonkorjuun aika on maailmanajan loppu, ja leikkuuväki on enkelit.  Niin kuin rikkavilja kootaan ja poltetaan tulessa, niin tapahtuu maailmanajan lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat viettelykseksi, ja kaikki, jotka harjoittavat vääryyttä, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!" 

 

Niin kuin edellisessä kirjoituksessani otin esille sen tosiasian, että Ihmisen Pojan tulemus on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Haluan tässä muistuttaa siitä, kuinka merkityksellistä on tämän asian huomioiminen. Jeesus sanoo, että enkelit kokoavat rikkaviljan ensin ja heittää sen tuliseen pätsiin eli helvettiin, jossa olosuhteet ovat sangen lämpimät, suorastaan sietämättömät. Tällä on varmasti merkitystä kun huomioidaan se, että sitä kestää ikuisuuden.

 

Lohdullista on se, että voimme pelastua kun vain uskomme Herraan Jeesukseen! Siinä on todella armoa armon päälle!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

13.06 | 05:44
Vuosi 1952 on saanut 1
11.04 | 12:05
Etusivuni on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS