Toiminta alkoi

Juhannus keskikesän juhla
Keskikesän juhla on merkityksellinen, sillä silloin juhlitaan edelläkulkijaa.
Edelläkulkija on raivannut tien hänelle, joka on meidän elämämme kannalta kaikkein tärkein persoona. Keitä nämä edellä kerrotut henkilöt ovatkaan?
 
”Johannes on hänen nimensä”.
 
Jesaja kertoi profetian kautta n. 2700 vuotta sitten Johannes kastajan tulevan julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta.
 
Jes. 40:3-8.      Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut.
Ääni sanoo: - Julista! Ja minä kysyn: - Mitä minun pitää julistaa? - Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.
 
Johannes Kastaja syntyi n. 2000 vuotta sitten ja hänen syntymäpäiväänsä me saamme juhlia juhannuksena.
 
Mikä olikaan Johanneksen sanoma?
 
Markuksen evankeliumin alussa kerrotaan asiasta seuraavasti:
Mark. 1:1-8.
 
Johannes Kastaja
Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin.
Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan:         - Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!"
 
Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
 
Voi kun meille riittäisi juhannuksenakin vain kastevesi ja pysyisimme enimmäkseen mantereen puolella. Onneksi tämän vuoden juhannussää on kolea.
  
Siunattua juhannusta!
 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

13.06 | 05:44
Vuosi 1952 on saanut 1
11.04 | 12:05
Etusivuni on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS