Tämä on kertomus Tampereen seurakunnissa tapahtuneesta Jeesus-videokampanjasta vuosina 2003 - 2004.

Vuoden 2003 tapahtumissa on paljon ihmettelemistä, ainakin minulle.

On todella mielenkiintoista havaita, kuinka JUMALA ON USKOLLINEN HÄNEN PUOLEENSA KÄÄNTYVILLE.

Vuoden alkupuolella, helmikuussa osallistuin sielunhoidon peruskurssille kuukauden ensimmäisenä ja toisena päivänä. Kurssin jälkeen Tuomiokirkossa alkoi rukoilijoiden joukko säännöllisesti rukoilemisen evankelioimisasian puolesta. Tarkkaan en tiedä kuinka jokainen yksityiskohta alkoi järjestyä, mutta joka tapauksessa Tampereen seurakuntayhtymä päätti tilata Jeesus-videoita suuren määrän, useita tuhansia kappaleita, eri seurakuntien jaettavaksi alueillaan. Olin kahdessa työryhmässä suunnittelemassa videoiden jakoa. Tärkein ja suurin kohdalleni tullut työ tuli tapahtumaan Hatanpään - Vihilahden uudella asuntoalueella ja toinen vasta vuoden 2004 puolella tapahtunut videoiden jako oli Tesomalla. 

Hatanpään-Vihilahden alueelle tehtiin tarkka suunnitelma ja siellä tavoite tuli olemaan noin 1500 asuntoa.

Asian suhteen oli monia erilaisia yhteydenottoja eri asiantuntijoiden kanssa ja monia yhteispalavereja. Postin ammattitaitoa tarvittiin suunnittelussa, jotta voitiin tietää kaikki eri kadut ja niiden tarkat osoitteet sekä asuntojen määrät. Lisäksi piti tietää, kuinka täällä uudella alueella pääsee portaisiin sisälle. Uusien kerrostalojen lukitusjärjestelmät olivat päällä jatkuvasti ja olikin mietittävä keinot sisälle pääsyyn. Kaikki alkoi valmistua syksyn alkuun mennessä ja näytti selkeältä, että tämä suuri tapahtuma onnistuu. Rukoukset tuottivat paljon uskoa ja toivoa, sillä missään vaiheessa kukaan ei esittänyt mitään vastustavaa.

Niinpä sitten tultiin viikolle 40, jolloin pidettiin suuret talkoot seurakuntien tiloissa Kyttälänkadulla. Videot pakattiin jakelukuntoon. Haimme Seurakuntien varastosta 3000 videota lokakuun kolmantena päivänä. Olen kirjannut kalenteriini, että videoita olisi ollut varastossa kaikkiaan 4000 kpl. Urakka oli melkoinen, mutta Herra oli lähettänyt oikeat ihmiset oikeaan paikkaan ja heitä oli riittävästi. 

Kalenteriviikko 41/2003 oli eräs elämäni tärkeimmistä hengellisessä mielessä.

Jeesus oli ilmestynyt minulle vuoden 2001 lokakuussa, siis kaksi vuotta aikaisemmin ja sanonut minulle sanat: ”Evankelioimista on lisättävä”. Nyt olin lähtemässä kokeilemaan siipiäni, mutta olin hyvin pienellä paikalla itseni kanssa. Minua pelotti tämä suuri tapahtuma ja kuljin kaikki askeleet todella aralla tunnolla.

Edessä oli seitsemän päivää Jeesuksen askelissa, mitähän tulisi tapahtumaan? Tätä ajattelin ja tätä jännitin.

Maanantaina kokoonnuimme sovitusti Seurakuntakoti Katariinaan ja rukoilimme sekä jaoimme tehtävät. Liikkeelle lähdimme kaikki pareittain ja meillä oli kärryissä videoita sekä muu materiaali.

Alueen kaikkiin koteihin oli seurakunnan puolesta jaettu ennakkotietona materiaali viikon aikana tapahtuvasta kampanjasta. siksi oli huojentavaa lähteä liikkeelle kun tiesi, että myös kodeissa on tietoa asiasta.

Meillä oli ohjeet siitä, kuinka pääsisimme ulko-ovista sisälle. Soitamme ylimmän kerroksen asukkaan ovisummeria ja kerromme keitä olemme. Jos summeriin ei vastata, soitamme toiseen asuntoon yläkerrassa ja näin etenemme, kunnes joku päästää meidät sisälle.

Videoiden jakoaika oli sovittu iltaisin kello 18 – 20 väliseksi ajaksi ja ihan tarkkaan piti pysyä tässä aikataulussa. 

Ensimmäisenä iltana sain parikseni Sarin. Kun lähdimme seurakuntakodin pihasta asuntoalueelle, kysyin Sarilta: "oletko ennen ollut jakamassa tietoa Jeesuksesta?" Sari vastasi, että ei ole ollut kuin jotain aivan pientä hengellistä juttua jakamassa oviluukusta vähän niin kuin salaa, ettei kukaan vaan huomaa. 

Sanoin, etten ole minäkään, eikä tulisi mieleenikään lähteä nyt soittelemaan ovikelloja minkään Jeesus-videon takia.

Näin me juttelimme, mutta aivan kohta tämän jälkeen koimme, että Herran Henki otti meidät ja aloimme ikään kuin leijumaan ovien luota seuraaville oville ja uusia portaita kohti.

Kaikki portaikkojen ovet avautuivat muistaakseni ensimmäisellä soitolla. Ihmiset ottivat meidät vastaan kuin olisivat odottaneet ystävää kylään. Tämä rohkaisi meitä kovasti. Luonnollisesti oli vastustajiakin ja siihen olimme myös varautuneet. Mitään väkivaltaisen oloista ei tapahtunut. Ensimmäinen ilta sujui oikein lupaavasti ja kuin ihmeen kautta. Ei tuntunut yhtään rasittavalta. Oli vain kiitosmieli.

Niille asukkaille, jotka eivät olleet kotona tai jostain syystä eivät avanneet ovea, jätimme paperilappusen käynnistämme ja mahdollisuudesta noutaa Jeesus-video myöhemmin seurakuntakoti Katariinasta.

Toisena päivänä, siis tiistaina Asko-pappi soitti minulle töihin ja kertoi, että Helsingin Sanomien toimittaja soitteli "ärhäkän tuntuisen puhelun" ja oli tulossa illalla valokuvaajan kanssa ottamaan selvää, mitä siellä oikein tapahtuu!

"Oli tulossa myrsky" - näin meillä oli ennakkotietoa tulevasta illasta. 

Meillä oli sovittu, että iltaisin kokoonnumme aina jo kello 17 seurakuntakoti Katariinaan rukoilemaan ja valmistautumaan iltaan.

Tällöin tiistaina oli siis tapahtumassa enemmän kuin, mitä olimme ennakolta varsinaisesti ottaneet huomioon.

Olin paikalla kuten sovittiin ja niin oli toisetkin, jotka olivat aikeissa tulla illan työrupeamaan. Helsingin Sanomien toimittaja sekä valokuvaaja tulivat ennen kello 18:sta paikalle ja Asko-pappi päätti, että he saavat lähteä minun ja tämän illan parikseni värvätyn, Kaijan matkaan.

Kaija teki ensiaskelissamme yhden ja ainoan kysymyksen toimittajalle: ”minkälainen on toimittajan suhde uskonasioihin”?

Tätä ei olisi varmaankaan tarvinnut tehdä, mutta tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Melkein tämä sai toimittajan suuttumaan. En muista tarkkaan niitä sanoja, joita sen vastauksena annetun murahduksen alta kuului.

Arvelin sydämessäni, että tämä on nyt sitten Jumalan käsissä, mitä tämän jälkeen tapahtuu, sillä tilanne oli melkoisen jännittynyt.

Toimittajan aikeet olivat meitä kohtaan varmuudella hyvin negatiivisella tasolla. Olihan hän lähtenyt ottamaan selvää siihen asiaan, mitä ihmettä seurakunnassa nyt oikein tapahtuu.

Tämä poikkesi niin perusteellisesti totutusta. Seurakuntahan on kutsunut ihmisiä tiloihinsa, mutta nyt mennään koteihin, siis kaikki on päinvastoin totutusta.

Tänä iltana lähdimme Kaijan kanssa sellaisiin portaisiin, joihin Kaijalla oli omat avaimet, koska hän oli itsekin muuttanut tänne asumaan tiettyyn palvelutaloon. Liikkuminen oli helppoa ja kuljimme koko ajan sisätiloissa. Tästä oli se etu, ettei tullut ovien kanssa mitään uusia jännitteitä. Kun pääsimme asukkaiden oville ja soittelimme kelloja, meitä odotettiin lähes jokaisessa kodissa.

Toimittaja oli hämillään! Seurasimme Kaijan kanssa vuoroon sivusilmällä häntä.

Eräässä kodissa leskirouva pyysi peremmälle ja kertoi meille koko elämän tarinansa. Me lohdutimme häntä, koska aviomies oli kuollut hiljakkoin. Toimittajan liikutus alkoi lisääntymään. Kierros jatkui ja kaikki meni niin ihmeellisesti, kuin se ei olisi ollut tottakaan.

Toimittaja ja valokuvaaja olivat kintereillämme koko ajan, mutta emme jutelleet keskenämme mitään. Kun oli tarpeeksi kierretty, toimittaja sanoi, "että nyt riittää". "Voisitteko saattaa meidät takaisin lähtöpaikkaan". Saatoimme heidät takaisin seurakuntakotiin ja palasimme sitten vielä joksikin aikaa omalle kierroksellemme.

Asko-pappi sanoi illalla meille, että kun toimittaja oli tullut takaisin kierrokselta, hänen silmänsä olivat kyynelissä. Sitten toimittaja oli sanonut Askolle sellaista, jota he eivät yleensä sano.

”Jos teillä tulee toistekin tällaisia tapahtumia, soittakaa”, ja samalla hän antoi käyntikorttinsa.

Kysyin Askolta, miksi laitoit tämän toimittajan meidän perään kulkemaan?

Asko vastasi rauhallisesti, "että tiesin, ettet hätäänny pienistä".

Odotimme jännittyneinä sitä, milloin juttu ilmestyy ja kuinka kovaa hyökkäystä siinä mahtaakaan olla meitä kohtaan kun olemme tällaiseen ryhtyneet. Seuraavan viikon maanantain Hesarissa se sitten oli.

Hesari, jota odotimme oli meille hyvin myönteinen. Kaikessa saattoi havaita, että Jumala oli todella kääntänyt toimittajan sydämen hyvin lyhyessä ajassa – noin tunnissa. Saimme sellaista palstatilaa, joka oli viemässä omalta osaltaan evankeliumia eteenpäin valtakunnallisen lehden avulla. 

Samainen lehti kertoi myös Harjun seurakunnan asiaa ja siellä toteutettiin vastaava projekti vuotta myöhemmin pienimuotoisena.

Palataan takaisin viikkoon 41/2003 ja keskiviikon tapahtumiin.

Kokoonnuimme taas kello 17 ja rukoilimme asioiden puolesta. Minulle kuitenkin syntyi sisälleni ajatus kun katselin porukan kokoa, että kuinkahan tämä projekti tulee toteutumaan. Sanoin Asko-papille, että ehditäänkö me jakamaan kaikki videot neljässä illassa kun porukkaa on näin vähän tänäänkin. Asko ei hätääntynyt yhtään tästä kysymyksestä. Hän oli aivan rauhallinen ja levollinen asioiden suhteen. Hän vastasi minulle, että jos huomenna ei saada kaikkia jaettua, jaetaan vielä perjantai-iltana. Keskiviikko sujui edellisten kaltaisesti.

Tuli sitten se ennakkokaavailujen mukaan viimeinen jakoilta, torstaina.

Lähdin parini kanssa, joka oli vaihtunut keskiviikkona. Menimme ovelta ovelle ja tilanteet vaihtelivat, toiset ottivat iloiten videon ja toiset kieltäytyivät. Pääsääntöisesti video kelpasi heille, jotka oven avasivat.

Aivan illan lopussa olimme eräällä ovella ja odottelimme sen avaamista. Tuntui kuin siellä olisi joku, mutta avaaminen ei toteutunut. Olimme jo lähdössä kun oviluukusta kysyttiin, kuka siellä on? Vastasimme keitä olemme ja mikä on asiamme. Vastaus oli kieltävän tuntuinen ja aloimme jo uudelleen siirtyä seuraavalle ovelle, kun yhtäkkiä luukusta kuului: Odottakaa!

Menimme takaisin oven taakse ja sitten kuulimme kuinka erilaisia lukkoja alettiin avaamaan ja jonkun ajan kuluttua ovi aukesi. Nainen avasi oven ja vaikutti, ettei hän ollut ihan kunnossa. Keskusteluissa selvisi, että hän oli peloissaan ja melkoisella varmuudella olisi pian päättänyt päivänsä. Saimme hänet vakuuteltua, että Jeesus rakastaa häntä ja hän saa olla turvassa. Pitkän keskustelun jälkeen lähdimme pois ovelta ja meille jäi sellainen vaikutelma, että tämä ihminen siirsi kohtalokasta suunnitelmaansa, kenties luopui siitä kokonaan.

Lopulta kaikki meille tarkoitetut ovet oli käyty ja kierros oli päättynyt.

Tulimme viimeisestä portaasta ulos ja parini kysyi: "paljonko kello on?"

Menin katuvalon alle ja katsoin kelloani.

Katsoin tarkkaan ja sanoin: "kello on nyt 20.00, ihan tarkasti".

Kävelimme takaisin lähtöpisteeseen seurakuntakoti Katariinaan. Kun pääsimme sisälle, kysyin Askolta:"mikä on tilanne videoiden jaon suhteen?"

Asko vastasi tyynen rauhallisesti: "jos te saitte kaikki jaettua, on kaikki sitten jaettu."

Vastasin: "kaikki on jaettu". Sitten tajusin, että eilen olin kyseenalaistanut Jumalan suunnitelman kun kysyin, onko varasuunnitelmaa.

Jumala oli suunnitellut tämän jakotyön viimeistä piirtoa myöden jo puoli vuotta kestäneiden esirukousten aikana.

Minua piti nyt opettaa oikein suurella tarkkuudella, jotta oppisin tajuamaan sen, kuinka täsmällinen Jumala on silloin kun joku tarvitsee tällaista opetusta.

Opetukseni huipentuma oli siellä katulampun alla.

Kello, joka minulla oli ranteessani, on vaimoni ja siinä lukee kellotaulun keskellä mustassa pohjassa kultaisin kirjaimin:

Jeesus on Herra.

Tähän ei voi lisätä mitään muuta kuin; Aamen.

Perjantaille ja lauantaille oli suunniteltu seurakuntalaisten kokoontumisillat seurakuntakoti Katariinassa. Perjantaina valmistelimme taas asiat jo hyvissä ajoin täysin valmiiksi. Pienet pöydät sijoiteltiin seurakuntakodin tiloihin tasaisesti joka puolelle. Näin oli tarkoitus antaa tulijoiden täyttää pöydät ja muodostaa pieniä jutusteluryhmiä. En muista illan kulusta kovin paljoa, mutta se sujui ilman sen ihmeellisempiä asioita.

Lauantai muutti minun elämässä paljon asioita.

Ennen heräämistäni näin uninäyn, jossa Jumala näytti minulle tulevan illan tapahtumat kirjaimellisen tarkasti.

Olin näyssä seurakuntakodissa, jonne oli laitettu erilainen pöytäjärjestys kuin edellisenä iltana. Salin läpi kulki pitkä pöytä ja kaikki istuivat sen ääressä. Olin sijoittunut näyssä istumaan pitkän pöydän päähän, josta näin kaikki osallistujat. Pöydän ääreen oli istuutunut kaikki osallistujat ja se oli täynnä.

Jumala sanoi minulle näyn aikana:

”Kun siellä alkaa tapahtua, älä enää itse puhu mitään, vaan seuraa – lisäksi Hän hengessä antoi ymmärtää: ”ja opi”.

Tämän jälkeen minut herätettiin heti ja uni jäi tarkkana mieleeni. Herättäjä luonnollisesti oli Jumala.

Kun kokoonnuimme illalla seurakuntakodille, olin kaiken aikaa ajatuksissani unen näyn tapahtumissa. Seurasin kuinka valmistelut etenivät. Yht’äkkiä kuulin takanani jonkun ryhmäläisistämme sanovan:”laitetaan tänään pöydät yhteen, tehdään yksi pitkä pöytä niin että saadaan kaikki yhteen ja on mukavampi jutella”. Tajusin heti, että Jumala järjestää asioita juuri niin kuin Hän oli minulle jo aamulla näyttänyt. Minä en halunnut olla järjestelyissä mitenkään aktiivinen, etten olisi ollut järjestämässä asioita unen mukaisesti. Halusin varmistua, että näky todella tuli Jumalalta. Toiset laittoivat pöytiä innoissaan ja minä vähän avitin heitä, mutta aloite oli toisilla. Pöytäryhmä valmistui juuri sille kohdalle, jonka näin jo ennakolta ja se oli muutenkin aivan sama. Pöytäryhmän olisi todellisuudessa voinut koota aivan erisuuntaankin, mutta kun työtä johti Jumala, se vain meni juuri niin kuin Hän tahtoi. Juttelin valmistelevia asioita Asko-papin ja Antero-papin kanssa. Sovimme keskustelujen aiheista ja asiaryhmistä. Lupasin olla myös aktiivinen tarvittaessa.

Ilta tuli aloitushetken kohdalle, eli kello 18. Muistin istumapaikkani näyssä ja asetuin sen takia pöydän siihen päähän, jossa olin istunut jo näyssä. Paikka jäi minulle jotenkin kuin luonnostaan vapaaksi. Seurakuntalaisia tuli ihan mukavasti paikalle ja puheen sorina alkoi.

Sitten yht’äkkiä havahduin kuin unesta herätettynä; minusta katsoen pöydän toisessa päässä vasemmalla sivulla kuulin naisen suusta sanat: ”meillä täällä luterilaisessa seurakunnassa”. Näiden avaussanojen yhteydessä havahduin ja katsoin välittömästi naista ja havaitsin hänen ryhtinsä kohentuvan – ikään kuin ”rinta rottingilla”-asentoon. Silloin tunsin hengessäni: ”vihollinen meni tähän naiseen”. Nainen jatkoi puheenvuoronsa loppuun. Jälkeenpäin en muista sen tarkemmin jatkoa, mutta se ei ollutkaan opetuksen kannalta tärkeää.

Tärkeää oli se, että havaitsin Jumalan opetuksessa minulle sen seikan, että tätä naista johti”vihollisen henkivalta”. Tämän naisen lopetettua, eräs oikealla istunut nainen alkoi puhua. Havaitsin jälleen jotain uutta.

Hän puolusti Kristuksen seurakuntaa. Häntä ohjasi Pyhä Henki. Naisten kesken syntyi vilkas (kiivaskin) sanailu. Vasemmalta tuli kaiken aikaa hyökkääviä ja seurakunnan eheyttä koettelevia puheita, mutta oikealta kaikki puheet olivat puolustavia ja seurakuntaa rakentavia. Sana sanaa vastaan ja henkivalta henkivaltaa vastaan, mutta niin, että Pyhä Henki vain puolustaa ei lyö!

Minulle Jumala opetti, että vihollinen hyökkää mielellään seurakunnan keskellä ja aina tarkoituksenaan särkeä Kristuksen rakentama seurakuntayhteys. Naisten sanailu päättyi hetken kuluttua ja kukaan ei lähtenyt kesken illan pois paikalta. Uskon, että tämän varjeli Kaikkivaltias Taivaan ja Maan Luoja.

Olimme ovikierroksilla tavanneet useiden eri kirkkokuntien jäseniä, jotka ovat Jeesuksen maailman laajuisen yhteisen suuren perheen jäseniä. Huomasimme myös sellaisen asian, että toisia, pienempien seurkuntien jäseniä oli vähätelty ja pidetty vähempiarvoisena kuin isojen seurakuntien jäseniä. Tämä loukkasi minua kovasti, koska meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tahto on se, ettei kukaan ole toista vähempiarvoisempi Hänen suuressa seurakunnassaan maailmassa.

Hän, Jumala opetti minulle henkien erottamista nyt tänä lauantai-iltana ensimmäisen kerran.

En silloin vielä tiennyt sellaista asiaa, että kenelle Jeesus on ilmestynyt, hänelle annetaan sen jälkeen kahden vuoden kuluttua henkien erottamisen armolahja.

Jeesuksen ilmestyminen ja henkien erottamisen armolahja kuuluvat yhteen.

Tämä yhteys selvisi minulle vuoden 2004 alkupuoliskolla Tampereen Vanhan kirkon opetusilloissa. Ilkka Puhakka opetti Raamattua kymmenen kertaa ja kahdella peräkkäisellä kerralla hän mainitsi tuon ihmeellisen asian. Hän opetti, että Jeesus ilmestyy jatkuvasti ihmisille ympäri maapalloa. Ilmestymisen jälkeen jokainen Jeesuksen kohdannut saa henkien erottamisen armolahjan kahden vuoden kuluttua.

Minulla oli kaksi vuotta tullut täyteen lokakuussa ja olin lahjani saanut juuri ajallaan – ihmeellistä!

Kun, eikä jos

Jumalan opetuksen eräs mielenkiintoinen sana on näyn ensimmäinen sana – kun.

Sana ei ollut jos tai jotain muuta, vaan täsmälleen, kun.

Tämä tarkoittaa sitä, että ilmoittaja on tietoinen tulevasta tapahtumasta aivan tarkasti.

Vain Jumala voi tietää täsmällisen tarkasti tulevat tapahtumat, sillä Hänen nimensä on;

Minä Olen.

Nimi tarkoittaa jatkuvaa preesensiä, aina reaaliajassa olevaa, ei oli, eikä ollut, vaan on.

Videoiden jakoviikko oli päättymässä ja jäljellä oli vain sunnuntai.

Tähän valmistauduimme niin, että alueen väelle pidettiin messu seurakuntakodissa. Luin messussa Raamatunpaikat.

Kaikki sujui Jumalan rauhan vallitessa kaiken kansan yllä.

Erikoinen ja opettavainen viikko oli päättynyt – kiitos ja ylistys Herralle!

Jeesuksen seuraaminen on uskon asia – ei järjen!

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Myöhemmin....

Alfa-konferenssi 22 - 23.4 2005 Alppilan kirkossa, Helsingissä.

Konferenssi oli kansainvälinen ja täytti koko Alppilan kirkon tilat erilaisine kanavineen kahden päivän ajaksi.

Asko Peltonen sanoi konferenssin aikana omassa puheenvuorossaan, että meillä seurakunnan alueella jaettiin Jeesus-videoita. Eräs seurakuntalainen sanoi: ”ettei ikinä menisi omassa voimassaan soittamaan kenenkään ovikelloja ja jakamaan mitään Jeesus-videoita”.

Oletko sinä lukijani valmis lähtemään Jumalan valtakunnan tehtäviin?

Tästä linkistä voit siirtyä katsomaan kyseisen Jeesuksen elämästä kertovan elokuvan Luukkaan evankeliumin mukaan.

sivun alkuun