Jumala valitsi Israelin

Israel on maailman napa

 

Israelin historia on Raamatussa kerrottu etukäteen ennen sen toteutumista. Kuudestatoista profetiasta kolmetoista on jo toteutunut ja kolme vielä odottaa toteutumistaan. Kolmen viimeisen profetian vaiheet ovat valmistumassa. Vaikka neuvottelut Iranin ydinohjelmasta olisivat vääriä johtopäätelmiä seuraaviin profetioihin, on maailman suhtautuminen Israelia kohtaan kääntynyt entistä negatiivisemmaksi. Tämä on varma merkki asenteista Israelia kohtaan. Israel on kehittymässä juuri sellaiseen asetelmaan, että kaikki kansat haluavat käydä sen kimppuun hävittääkseen sen maailman kartalta.

6.12.2017 jää varamasti historian kirjoihin, mutta miten Israelin lähinaapurit alkavat reagoida USA:n julistukseen Jerusalemista Israelin pääkaupunkina.

Voimme odottaa jotain tapahtuvaksi ja sitä voidaan tarkastella esimerkiksi Psalmin 83 sisällön kautta. 

Israel on kaikkivaltiaan Luojamme silmäterä ja siksi Israelia ei voida hävittää maailmasta.

Raamattu ilmoittaa meille totuuden tästä asiasta. Tätä totuutta vastaan on ihmisen mahdotonta taistella. Seuraavissa profetian sanoissa Herra on itse Jeesus Kristus ja Hän sotii oman kansansa puolella, sillä Hän on Juudan Leijona!

Jerusalemin pelastus

Sakarjan kirja, luku 12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on levittänyt taivaat ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:

2. "Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi (tai myrkylliseksi) maljaksi kaikille kansoille, kun ne piirittävät Juudaa ja Jerusalemia.

3. Sinä päivänä minä teen Jerusalemista väkikiven kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä. Kuitenkin kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

9. Sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

10. Mutta Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukkaiden päälle minä vuodatan armon ja rukouksen hengen, ja he katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet. He valittavat häntä niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti niin kuin murehditaan esikoista.

Sakarja 14:3. Mutta Herra lähtee liikkeelle ja sotii näitä kansoja vastaan niin kuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.

4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla, idän suunnalla. Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli vuorta siirtyy pohjoiseen ja toinen etelään päin.

5. Te pakenette minun vuorteni väliseen laaksoon, sillä vuorten välinen laakso ulottuu Aasaliin asti. Te pakenette niin kuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät ovat sinun kanssasi.

Meidän on syytä muistaa tarkasti Jeesuksen taivaaseenastumisen kaikki tapahtumat ja erityisesti tapahtumien jälkimmäinen osio:

Apostolien teot, luku 1:6. Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät Jeesukselta: "Herra, tänä aikanako sinä palautat ennalleen Israelin valtakunnan?"

7. Hän sanoi heille: "Ei teidän asianne ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.

8. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." 

9. Jeesuksen taivaaseenastuminen

 Kun Jeesus oli tämän sanonut, hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.

10. Ja kun he hänen etääntyessään yhä katselivat taivaalle, heidän luonaan seisoi yhtäkkiä kaksi miestä yllään valkoiset vaatteet.

11. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee takaisin samalla tavoin kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

Tämä on siis tapahtuva ja merkkien perusteella ei aikaa ole enää paljoa.

Israel on ajan merkki ja myös uskomme koetinkivi.

Suhteemme Jumalan valittuun kansaan on meidän pelastuksen kannalta hyvin tärkeää.

 Jumala on laittanut meille tiukan paikan, joka on voimassa tänäkin päivänä:

 Herra sanoi Abramille:

 1. Mooseksen kirja, luku 12: 1. "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.

2.      Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinua ja teen nimesi suureksi, ja sinä tulet olemaan siunauksena.

3.      Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat."

Siunatessamme Israelia, saamme siunauksen myös itsellemme.

Mutta jos käännymme Israelia vastaan, Jumala kiroaa meidät!

Olen sitä mieltä, että meidän kannattaa siunata Israelia, vaikka he tekisivätkin välillä joitain asioita Jumalan tahdon vastaisesti. Jumala on kaikesta huolimatta tehnyt ikuisen liiton Israelin kanssa ja tästä syystä kaikki voi tuntua erikoiselta.

Tämä on se väkikivi, joka meidän on vain ymmärrettävä ja uskottava, olivatpa tunteemme Israelia kohtaan sitten millaiset tahansa. Israel on maailman napa ja uutisoinnin keskipiste, jota vastaan hyökätään kaiken aikaa. Samalla Israel on meille avain siunaukseen tai kiroukseen!

Uusimmat kommentit

19.09 | 15:33

Hienoa, että löysit kuvista Anneli-vaimosi. Anneli siirtyi muistaakse...

18.09 | 13:55

Kolmannen ja neljännen luokan kuvissa vaimoni Anneli Rasimäki. ...