Jumalan valtakunta

Pikakäynnillä Jumalan valtakunnassa

On ihanaa kertoa pieni välähdys Jumalan valtakunnasta, jonka olen saanut nähdä omin silmin.

Oli kesäaika ja olin vaimoni ja hänen sisarensa sekä hänen silloisen miehensä kanssa Orivedellä työpaikkani omistamalla vapaa-ajanviettopaikalla lomailemassa. Muistiinpanojeni mukaan oli vuosi 2006 ja elokuun 11-13 päivät.

(Joka tapauksessa kyseessä oli ajanjakso, joka oli myöhemmin kuin vuoden 2005 syksy, jolloin minulle näytettiin helvetti kahden ilmestyksen kautta.)

Tämä työvuosieni työpaikkani rantapaikka on ollut yhtiön omistuksessa vuosikymmeniä.

Näkymä rannalta.

Olimme siis käyneet täällä usein ja kaikki oli hyvin tuttua ja kodinomaista.

En tiedä miksi sain ilmestyksen juuri täällä, mutta mielenkiintoinen asia se kuitenkin on, ainakin minulle.

 

Yhtenä aamuna nukkuessani olin näyssä, jossa sain nähdä jotain muuta kuin tätä meidän maailmaamme.

 

Seisoin suuressa muurinaukossa hyvin korkealla ja näin edessäni valtavan kaupungin.

Minulle sanottiin:

”NYT SAAT KATSELLA JUMALAN VALTAKUNTAA”.

Ikimuistoiset sanat, joita en varmaankaan voi unohtaa koskaan!

 

Mitä minä näinkään?

Näkemiseni kuvaamiseen on vaikea löytää oikeita sanoja!

 

Ensinnäkin minun oli todella helppo olla siinä paikassa.

Ei ollut mitään vaivoja, ahdistusta, levottomuutta, oli vain suunnaton rauha ja ihana valkeus.

Ei ollut pelkoa, ei levottomuutta, ei kiirettä ja lämpötilakin oli kohdallaan.

Näin valtavan suuren kaupungin edessäni.

Silmäni eivät voineet nähdä kaupungin päättyvän missään horisonttiin.

Tämän havaitsin heti muutamassa sekunnissa ja niinpä päätin aloittaa katselemisen oikein rauhallisesti vasemmasta laidasta.

Käänsin pääni vasemmalle ja yritin tavoitella näköaloja sieltä suunnalta ja hahmottaa näkemääni.

Kovin erikoisia rakennuksia ja rakennelmia oli kaikkialla.

Kun sain pääni kunnolla käännetyksi vasemmalle, kuulin äänen sanovan: "herää siitä jo!" ja samassa vaimoni pukkasi vasempaan kylkeeni kyynärpäällään. Tämä viimeisin puhuja oli luonnollisesti vaimoni.

Siihen se näytös sitten päättyi.

Sanoin vaimolleni, ettet voinut tietää, mistä herätit minut!

Herätit minut Jumalan luota!

Oli meillä aiheesta päiväksi vähän juteltavaa.

Ei Jumalalle vahinkoja satu ja tästäkin voi sen johtopäätöksen tehdä, että minulle riitti tämä välähdys todisteeksi tällä kertaa.

Jumalan valtakunta on totisinta totta ja sillä siisti.

 

Mitä ehdin nähdä Jumalan valtakunnasta?

 

Mitä ne ihmeelliset rakennukset ja rakennelmat sitten olivat, se onkin jo sitten oma juttunsa.

Mitä Ilmestyskirjan kirjoittaja, Johannes, osasi kertoa ilmestyskirjassa näkemästään?

Mitä minä sitten osaan ja ymmärrän siitä kaikesta, jota sain katsella vain joitakin sekunteja?

 

Sellainen vaikutelma minulle on tullut, että sieltä löytyy kaikkea sitä, mitä maanpäälle on tähän mennessä rakennettu sekä myös ne rakennelmat, jotka vielä tullaan maanpäälle rakentamaan.

 

Kiinnitin huomiota etualalla näkyneeseen valtavan kokoiseen ikään kuin maailmanpyörään. Ajattelin silloin näyn jälkeen, että voiko siellä olla jopa huvipuisto?

Nyt vuosia myöhemmin kun kirjoittelen tätä näkyä, olen aika vakuuttunut, että miksi siellä ei voisi olla myös huvipuisto ja suuren suuri maailmanpyörä.

Oli ne muutkin rakennukset niin ihmeellisiä, että voisin sanoa, että siellä on paljon enemmän nähtävää ja ihmeteltävää kuin maailmassa.

Olen vakuuttunut siitä, että taivaassa on kaikkea moninkertaisesti maailmaan verrattuna.

Maailma ei voi antaa kuin pienen makupalan ja lisäksi maailmassa on hankaluuksia saavuttaa jotain erikoista.

Matkustaminen on kallista ja se on vain joidenkin huvi.

Omistukseen hankkiminen on turhuutta, kun koi syö ja ruoste raiskaa.

 

Taivaassa kaikki on kaikkien yhteistä ja se on pysyvää.

 

Ihmisten kuvitelma maanpäällisestä paratiisista.

 

 

 

Ilmestyskirja kertoo Johanneksen näystä:

LUKU 21:1-27

Raamattu Kansalle käännös:

 

1. Luku 21 

Uusi taivas ja uusi maa 

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ollut. 
2. Näin myös pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, laskeutuvan alas taivaasta Jumalan luota, valmistettuna niin kuin morsian, miehelleen kaunistettu. 
3. Ja minä kuulin voimakkaan äänen sanovan valtaistuimelta: 

        "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän asuu heidän keskellään, ja he ovat hänen kansojaan. Jumala itse on heidän kanssaan, heidän Jumalansa. 

4. Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, ei surua, ei parkua eikä tuskaa, sillä kaikki entinen on mennyt." 
5. Valtaistuimella istuva sanoi: "-Uudeksi minä teen kaiken."  Hän sanoi myös: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat luotettavat ja todet."  
6. Vielä hän sanoi minulle:
"Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoiselle lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. 
7. Joka voittaa, perii tämän, ja minä olen oleva hänen Jumalansa ja hän minun poikani. 
8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten(20), saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema."  

9. Uusi Jerusalem 

Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, tuli ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." 
10. Hän vei minut Hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan luota. 
11. Se loisti Jumalan kirkkautta, ja sen hohde oli kuin kaikkein kalleimman kiven, kuin kristallinkirkkaan jaspiksen. 
12. Siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä. Portteihin oli kirjoitettu nimiä, israelilaisten(21) kahdentoista heimon nimet. 
13. Idässä oli kolme porttia, pohjoisessa kolme porttia, etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia. 
14. Kaupungin muurissa oli kaksitoista perustusta ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin nimet. 
15. Hänellä, joka puhui minun kanssani, oli mittana kultainen ruokosauva, jotta hän mittaisi kaupungin, sen portit ja sen muurin. 
16. Kaupunki oli nelikulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Hän mittasi ruokosauvalla kaupungin: kaksitoistatuhatta stadionmittaa(22). Sen pituus, leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. 
17. Hän mittasi sen muurin: sataneljäkymmentäneljä kyynärää(23), ihmismitan mukaan, jota myös enkeli käytti. 
18. Muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, kuin puhdasta lasia. 
19. Kaupungin muurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäinen peruskivi oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalsedoni, neljäs smaragdi, 
20. viides sardonyksi, kuudes karneoli, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysopraasi, yhdestoista hyasintti ja kahdestoista ametisti. 
21. Ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä, kukin portti oli yhdestä helmestä. Kaupungin pääkatu oli puhdasta kultaa, kuin läpikuultavaa lasia. 
22. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ja Karitsa. 
23. Kaupunki ei tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. 
24. Kansat vaeltavat sen valossa, ja maan kuninkaat tuovat sinne loistonsa. 
25. Sen portteja ei suljeta päivällä, ja yötä siellä ei ole. 
26. Sinne tuodaan kansojen loisto ja kalleudet. 
27. Eikä sinne pääse mitään epäpyhää, ei ketään iljettävyyksien tekijää eikä valehtelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan. 

 

 

 

Yllä oleva kuva Olavin linnan muurin aukosta on vain kalpea varjo siitä muurin aukosta, josta minä sain katsella Jumalan valtakuntaa. Aukko oli pyöreä ja se oli yhtä kiveä kokonaan, ei muurattuja kiviä. Aukossa ei ollut teräviä särmiä, vaan se oli kauttaaltaan pyöreäksi hiottu. Aukon halkaisijamitta oli ainakin 3 metriä.

 

Ilmestyskirjassa annetut taivaan mitat ovat:

pituus 2300 x leveys 2300 x korkeus 2300 km ja muurin vahvuus 72 metriä.

 

 

Unikuva

Näin kerran unessa uuden Jerusalemin sen muurien ulkopuolelta ja yritin piirrellä sitä muistikuvan perusteella. Löysin kuvan, mutta siinä ei ole päivämäärää. Ajankohta on joka tapauksessa v. 2006-2007 paikkeilla. Piirros on A3 kokoinen ja se on kopioitu tähän kahdesta osasta, siksi keskikohta on vähän epäsymmetrinen.

 

 

Unessa tajusin, että tämän portaikon ja muurin mitat olivat todella suuret. Muurit olivat kymmeniä metrejä korkeat ja tämä metallinen esipihan ristikkokin oli korkea. Portaita oli paljon.

Piirrokseen en ole oikein hyvin osannut luoda suuruusvaikutelmaa.

Kaikki oli suurta ja mahtavaa.

 

Kaikki tämä hyvä ja kaunis odottaa niitä, jotka uskovat meidän Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.

 

 

Voit myös katsoa ohjelmia TV7:n arkistosta, joissa kerrotaan elämästä kuoleman jälkeen.

 

Don Piperin todistus

Don Piper kuoli rekan törmättyä hänen henkilöautoonsa. Paikallinen pastori rukoili hänen puolestaan onnettomuuspaikalla. Don Piper vietti taivaassa 90 minuuttia, palasi maan päälle ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan...

 

sivun alkuun

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

13.06 | 05:44
Vuosi 1952 on saanut 1
11.04 | 12:05
Etusivuni on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS