Intian ystävyystoiminta on saanut alkunsa rukousvastauksena. Itse en ole ollut aktiivinen kahdesta syystä. Ensinnäkin kielitaitoni ei mahdollistaisi kirjeenvaihtoa ja toiseksi minulla ei ole ollut kutsumusta ulkomaiseen lähetystyöhön. Herran tiet ovat meille käsittämättömiä. Elokuussa 2012 kysyin rukouksessa Jumalalta sitä, olenko onnistunut monien erinimisten nettisivujeni kanssa siten kuin Hän minua kehotti maaliskuussa 2012 tekemään. Lopuksi sanoin vielä, että onko tässä ollut mitään järkeä? Kolme päivää rukouksesta sain rukousvastauksena yllättäen kirjeen Intiasta 23.8.2012. Kirje johdattui erään nettisivustoni sähköpostiin, jossa on google-kääntäjä. Tämän yllätyksen seurauksena olen ollut kirjeenvaihossa Intiaan yhteen seurakuntaan viikoittain. Kirjeenvaihto tapahtuu kummankin osapuolen omilla kielivalinnoilla. Lähettäjä käyttää englantia ja minä suomea.
Intialainen pastori Williams Ray Revu , Andra Pradesh'n osavaltiosta on minun ystäväni ja hänen johtamaansa seurakuntaa, CSI Ministries, olen saanut neljän muun henkilön kanssa avustaa taloudellisesti. Teemme kahden käden evankeliumin työtä. Kuvien kautta voit nähdä heidän työnsä tuloksia. Monia tulee uskoon ja heidät kastetaan. Kasteen jälkeen yleensä kastettu saa oman Raamatun, joita Gideonit ovat heille hankkineet. Kastittomat hylätyt ihmiset saavat ruokaa ja huolenpitoa. Sairaita autetaan ja heidän puolestaan rukoillaan. Hylätyt lapset saavat hoivaa ja opetusta sekä ruokaa.
Uusimmat kommentit
19.09 | 15:33
Hienoa, että löysit kuvista Anneli-vaimosi. Anneli siirtyi muistaakse...
18.09 | 13:55
Kolmannen ja neljännen luokan kuvissa vaimoni Anneli Rasimäki. ...